Suomessa puhaltavat uudet tuulet. Euroopan Unionin asettamien ympäristötavoitteiden mukaisesti Suomi on sitoutunut rakentamaan uutta tuulivoimatuotantoa vuoteen 2020 mennessä yhteensä 2500 MW. Käytännössä tämä tarkoittaa 1000 uuden tuulivoimalan rakentamista Suomeen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tarkoituksena on nostaa Suomessa uusiutuvan energian osuus energian loppukäytöstä nykyisestä 28 %:sta vuoteen 2020 mennessä 38 %:iin.
Tuulivoima on luontoystävällinen tapa tuottaa ihmisten tarvitsemaa sähköä. Tuulivoima ei aiheuta ympäristöpäästöjä, eikä myöskään kasvihuonepäästöjä ja on siten mukana taistelemassa maapallon ilmastonmuutosta vastaan.
Ruotsissa ja Tanskassa tuulivoimalat ovat jo kiinteä osa kansallismaisemaa. Näin tulee tapahtumaan myös Suomessa. Tuulivoimaloissa käytettävä tekniikka on kehittynyt nopeasti viimeisten vuosien aikana. Tästä johtuen nykyaikaiset tuulivoimalat ovat hyötysuhteeltaan entistä parempia. Aika on ajanut fossiilisten polttoaineiden ohi ja käsillä on ”vihreä vallankumous”, jossa tuulivoimatuotanto tulee näyttelemään jo lähitulevaisuudessa merkittävää osuutta sähkön tuotannossa, niin Suomessa kuin koko maailmassa.
Lauri Lammivaara
Toimitusjohtaja
